Alanvaihto kovan kautta johti parempaan

Matkailualan restonomista kahvila- ja ravintolapäälliköksi. Sitten lähihoitajaksi psykiatrian työtehtäviin, ja nyt työterveyssihteerinä TT Botnialla – sellainen on oma urapolkuni. Se on yhtä lailla ollut omantuntuinen ja antoisa, sisältänyt alanvaihdon, mutta myös maksanut yhden burnoutin verran. Ja opettanut valtavasti siitä, millä yhtälöllä työssä jaksaa ja viihtyy.

Mistä tietää, viihtyykö töissä?

Kun on työskennellyt eri aloilla erilaisissa rooleissa ja perinteisesti ajateltuna hierarkian eri asteilla, saa mielettömän hyvän käsityksen siitä, mitkä asiat vaikuttavat eniten työssä jaksamiseen ja viihtymiseen.

Nykyisessä roolissani työterveyssihteerinä toimin välikätenä asiakkaiden ja koko henkilöstön välillä hoitajista lääkäreihin ja palvelupäällikköön. Viihtyvyyttäni hiertäisi oitis, jos joutuisin jännittämään yhteistyötä kenen tahansa kanssa. Kun tilanne on päinvastoin, kuten meillä täällä on, yksikään potilaan kannalta tärkeä pointti tai päivää piristävä vitsi ei jää sanomatta.

Hyvä mittari on pohtia,

• onko työkavereiden kanssa helppo nauraa ja hymyilyttääkö tarpeeksi usein,

• uskaltaako kysyä monta kertaa tai

• joustetaanko, kun jokin arjen realiteetti vaikuttaakin yllättäen työpäivään?

On selvää, ettei viihtyvyyden tarvitse tarkoittaa ratkiriemukkuutta tai loputonta vapautta. Se ratkaisee, kummalta tuntuu: siltä että työyhteisö vie, vai antaa voimavaroja?

Tee oma aineeton käyntikorttisi mikroverkostoitumalla

Tuntuuko ajatus verkostoitumisesta kaukaiselta? Verkostoitumiseen kannattaa suhtautua positiivisesti paitsi uran, myös oman hyvinvoinnin takia. Verkostoituminenhan ei tarkoita vain virallisia tilaisuuksia tai Linkediniä, vaikka usein siitä puhutaankin niin. Yllättävän pienet asiat, kuten nopeat kohtaamiset ja merkitykset rivien välissä, ovat myös verkostoitumista, tietynlaista mikroverkostoitumista. Siinä hetkessä ei ehkä tunnu siltä, että ”nyt minä verkostoidun”, vaikka juuri niistä asioista oma aineeton käyntikortti muodostuu. 

Hyvä verkosto vaikuttaa tietysti omaan urakehitykseen; suhteet ja itsestä jätetty kuva voi tarjota uuden työtehtävän, ylennyksen tai tilaisuuden kouluttautua. Arjen mittakaavassa vielä tärkeämpi vaikutus on kuitenkin omaan jaksamiseen, sillä verkostot tukevat työssä jaksamista ja kehittymistä paljon laajemminkin. 

Hyvä työyhteisö on usein lähin ammatillinen verkosto. Se on se, joka luo perustan ammatilliselle itseluottamukselle. Omassa työssäni ihminen on aina keskiössä, oli hän sitten asiakas tai potilas. Minusta hierarkiaa työpaikalla saa ja pitää ravistella, jos se saa aikaan parempaa hoitoa tai palvelua. Hoitoalalla lähihoitaja viettää paljon aikaa potilaiden parissa, ja työterveyssihteeri on monelle työterveyden asiakkaalle se ensikontakti. Luotan omaan intuitiooni ja elämän kokemukseeni enkä arastele tuoda näkemyksiäni esiin. Esimerkiksi siten ammatillinen itseluottamus pääsee kasvamaan, nimenomaan hyvässä työyhteisössä.

Päätöksenteko on rohkeutta

Sanotaan, että rohkeus ei ole sitä ettei pelota, vaan että uskaltaa hypätä pelosta huolimatta. Minä en uskaltaisi hypätä – enhän miellä itseäni sillä tavalla erityisen rohkeaksi. Ajattelen kuitenkin, että minussa on jokin toisenlainen sisäänrakennettu rohkeus juuri niitä tilanteita varten, joissa päätöksiä on kannattanut tehdä. Rohkeuteni on siis ollut sitä, että olen oikealla hetkellä uskaltanut tehdä ratkaisuja omaksi parhaakseni.

Ehkä joku muukin tunnistaa olleensa tilanteessa, jossa työyhteisö on hyvä ja työ tuntuu merkitykselliseltä, mutta siitä huolimatta kaikki ei ole hyvin. Pidin kovasti työstäni ravintola-alan esihenkilönä; työyhteisö oli tosissaan ihana ja työpäivät mielenkiintoisia. Mutta – jaksamiseni oli kovilla. Ruuhkavuosien keskellä omat voimavarani eivät vain riittäneet. Sen huomasin aivan liian myöhään – osasin lähteä alalta vasta, kun menin täysillä seinää päin. Seurauksena oli vakava burnout ja pitkä sairausloma.

”Alanvaihdon olisi varmasti voinut tehdä pehmeämmänkin kautta.”

Sairausloman jälkeen uudelleen kouluttauduin ja vaihdoin hoitoalalle. Alanvaihdon olisi voinut varmasti tehdä vähän pehmeämmänkin kautta, mutta nyt jälkikäteen ajattelen, että näin sen vain piti mennä. Sitä paitsi sen jälkeen hoitoalalla olenkin uskaltanut vaihtaa työpaikkaa, vieläpä hyvästä paikasta toiseen. Hoitotyössä psykiatrialla ja vammaisten parissa viihdyin hyvin ja työ tuntui merkitykselliseltä. Sellaisesta työstä lähteminen vaatii nimenomaan rohkeutta päättää. Tuntuu hölmöltä ottaa riski ja lähteä, kun periaatteessa kaikki on ihan hyvin – oma mieli vain tahtoo jotain muuta.

Burnoutista seurasi muutakin kuin sairausloma: meni vuosia, kunnes taas jaksoin työskennellä sataprosenttisella työajalla. Nykyisessä työssäni tämä on toteutunut ja mikä tärkeintä: täyden työviikon ulkopuolella energiaa riittää muuhunkin elämään. Vuosien varrella olen toki oppinut tarkastelemaan omaa jaksamista tarkemmalla korvalla muutenkin. 

Mitään minun ei kannattaisi menneestä vaihtaa, koska ties missä sitten olisin. Nykyinen työni on kuin luotu luonteelleni. Se on aidosti monipuolista ja päivät vaihtelevia, ja siinä yhdistyy mielettömän hyvin osaamiseni. Kaikista parasta on se, että työyhteisömme on täyttä timanttia.

Mirva Myllykangas

TT Botnia