Rohkeus lähtee ihmisistä ja yhteistyöstä

Marraskuussa Lahteen saapuu VoimaNaiset 2026 -tapahtuma, jonka ytimessä ovat sanat rohkeus, itseluottamus, kunnianhimo ja yhdessä tekeminen. Tartun näistä upeaan suomalaiseen sanaan ”rohkeus”.

Rohkeus on tekoja. Se on päätös astua epämukavuusalueelle. Se on halua yrittää, vaikka lopputulosta ei vielä tiedä. Se on kykyä nousta vastoinkäymisten jälkeen ja jatkaa eteenpäin. Rohkeutta on puskea itse, mutta toisaalta usein kaikkein rohkeinta on ottaa muut mukaan.  

Lahti on kaupunki, jossa rohkeus näkyy käytännössä. Olemme määrätietoisesti rakentaneet asemaamme Suomen lupaavimpana yliopistokaupunkina. Samalla olemme vahvistaneet profiiliamme kansainvälisenä urheilu- ja tapahtumakaupunkina sekä kansainvälisen tason kulttuurikaupunkina. Euroopan ympäristöpääkaupunkina olemme näyttäneet, että myös keskisuuri kaupunki voi olla suunnannäyttäjä. Kiinnostavaa on se, että Lahden kuuluisa Sibeliustalo rohjettiin aikanaan rakentaa yhden äänen enemmistöllä. 

Lahdessa on tehty pitkäjänteistä upeaa työtä ja monia rohkeita tekoja ja näiden takana ovat olleet lahtelaiset itse. Kaupungin todellinen voima ei synny rakennuksista, strategioista tai organisaatioista. Se syntyy ihmisistä, jotka haluavat tehdä ja osallistua. Opiskelijoista, yrittäjistä, kulttuurin tekijöistä, urheilijoista, järjestötoimijoista, työyhteisöistä ja naapureista. Ihmisistä, jotka uskaltavat välittää omasta kaupungistaan ja rakentaa sitä vähän paremmaksi joka päivä.

Maailma ympärillämme muuttuu nopeammin kuin koskaan. Epävarmuus, teknologinen kehitys ja kansainvälinen kilpailu haastavat myös kaupunkeja uudistumaan. Samalla ne tarjoavat valtavasti mahdollisuuksia niille, jotka uskaltavat tarttua niihin. Menestyviä ovat ne kaupungit, jotka pystyvät luomaan ympäristön, jossa ihmiset voivat kasvaa, oppia, inspiroitua, toteuttaa omia unelmiaan ja kuulua joukkoon. 

Olen iloinen ja ylpeä siitä, että VoimaNaiset 2026 saapuu Lahteen. Tapahtuma muistuttaa siitä, että rohkeus kasvaa porukassa. Kun jaamme kokemuksia, kannustamme ja uskallamme kurkotella korkeammalle, rakennamme samalla myös vahvempaa kaupunkia. [voimanaiset.com]

Tervetuloa Lahteen. Suomen lupaavimpaan yliopistokaupunkiin, kansainväliseen urheilu-, tapahtuma- ja kulttuurikaupunkiin sekä Euroopan ympäristöpääkaupunkiin. Kaupunkiin, jossa tulevaisuutta ei odoteta, vaan sitä tehdään rohkeasti yhdessä.

Henna Eskonsipo-Bradshaw
Kaupunkikulttuurijohtaja, Lahti

Edellinen
Edellinen

Urapolku on usein sattumien ohjaama

Seuraava
Seuraava

Yrittäjäkassa mukana VoimaNaiset-tapahtumassa