Joko olisi viimein aika loistaa? Keski-ikä on uusi supervoima

Tehdään aikamatka 1980-luvun pieneen merenrantakaupunkiin. Se on kaupunki, jossa synnyin ja kasvoin yksityisyrittäjänä työskentelevän yksinhuoltajaäitini kanssa.

Peruskoulussa olin se, jolla koulu ei mennyt aivan putkeen. Todistusten numerorivi oli kaikkea muuta kuin kiitettävä. Kouluvuosia ei helpottanut sekään, etten sopinut siihen muottiin, millaisia lasten piti 1980- ja 1990-luvuilla olla. Teini-iässä esitin liikaa vaikeita kysymyksiä ja kyseenalaistin asioita, joita ei olisi saanut kritisoida. Olisi vain pitänyt ottaa totuudet annettuina. Kävi kuitenkin niin, että tuosta nuoresta kasvoi lopulta toimittaja. 

Olen Minna Akimo, sanomalehti Kalevan toimittaja ja Kokonaista puhetta -klubi-iltojen ja Viikkoraadin juontaja. Olen tehnyt tätä työtä kolme vuosikymmentä, ja tämä työ saa minut edelleen liekkeihin.

Kolme vuotta sitten täytin 50 vuotta ja saavutin rajan, jolloin tajuaa, miten elettyä elämää on enemmän takana kuin edessä. Minulle ajan rajallisuuden sisäistämisestä on tullut ajuri, joka pakottaa ja puskee tekemään asioita nyt eikä sitten joskus. Samalla se on tuonut uskallusta ja vapautta mennä sitä kohti, mitä haluaa. 

On enemmän pokkaa nostaa omaa osaamista esille ja sanoa, että voin tehdä tai haluan opetella uuden asian. Tässä iässä ei enää tarvitse kuunnella liian ankaria kriitikoita, olivatpa ne sitten oman mielen sisällä tai sen ulkopuolella. Tämän oivaltaminen on tarkoittanut myös aivan uudenlaista työroolia ja sitä, että olen vihdoin voinut yhdistää työhöni kirjoittamista ja puhumista. Pitkään ehdinkin siitä haaveilla. 

Heti syntymäpäiväjuhlieni jälkeen jäin kuuden kuukauden apurahavapaalle, opiskelin ja tein viisiosaisen podcast-sarjan, jossa haluttiin murtaa keski-ikään liittyviä myyttejä. Taustalla oli halu laajentaa sitä keskustelua, mitä keski-ikäisistä ihmisistä käydään. Olin turhautunut siihen, miten kapeasti keski-ikäiset ihmiset nähdään ja millä tavalla heistä puhutaan. On täysin väärin ajatella ja viljellä sitä ajatusta, että iän myötä meistä tulisi näkymättömiä tai mauttomia.  Ajatus on yksinkertaisesti väärin, sillä ikä tuo uutta uskallusta ja vapautta mennä kohti niitä asioita, mitä haluaa tehdä.

Ajatus aikuisille naisille tarkoitetusta sisällöstä lähti lentoon myös Kalevassa. Suunnittelimme Kokonaista puhetta -klubin, johon sisältyy keskustelutilaisuuksia, podcast-sarja ja uutiskirje. Livetapahtumissa keskustellaan hyvässä hengessä kaikista niistä asioista, jotka ovat tässä elämänvaiheessa pinnalla. Jaksamisesta, palautumisesta, naisten tasa-arvosta, työstä ja gynekologisista ongelmista, ihmissuhteista ja tietenkin vaihdevuosista. Näen, että tasa-arvoon ja naisiin liittyvälle keskustelulle on tilausta kahdesta syystä. 

Aikuiset ihmiset ovat ajattelevia ja fiksuja ihmisiä, jotka ansaitsevat juuri heille räätälöityjä, hyvin toimitettuja ja monipuolisia sisältöjä. Naisiin liittyvää keskustelua tarvitaan myös siksi, että konservatiivisten arvojen nousu maailmalla heikentää ihmisten yhdenvertaisuutta. Tasa-arvoon liittyvät saavutukset eivät säily ilman että niistä pidetään ääntä.

Suomessa tasa-arvon mustia pisteitä ovat yhä edelleen naisiin kohdistuva väkivalta ja sukupuolittuneet työmarkkinat. Kokonaista puhetta -klubi ei syntynyt tyhjiössä, vaan sille oli todellinen tarve.

Klubimme on saanut hienon vastaanoton, ja palaute on ollut sydäntä lämmittävää. On kiitelty vertaistuesta, tiedosta ja tilaisuuksien lämpimästä ilmapiiristä. Eli juuri niistä asioista, jotka minulle Kokonaista puheen -toimittajana ovat kaikkein tärkeimmät arvot. Minä teen tätä ohjelmaa ihmiseltä ihmisille. Palaute kertoo myös siitä, että edelleen naisten elämään liittyvistä asioista puhutaan liian vähän ja turhan mustavalkoisesti.

Huikea saavutus oli sekin, että Kokonaista puhetta oli ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi Vuoden uudistaja -sarjassa. Olimme Suomen kolmen parhaan joukossa. Kokonaista puhetta -klubi on itselleni työn lempilapsi, jota hoidetaan rakkaudella ja pieteetillä. Se on myös osoitus siitä, miten rohkeus ja omalta mukavuusalueelta ulos astuminen voi tuottaa hedelmää. Mutta kuten elämässä aina, mikään hyvä ei synny omin voimin. Rohkeuteen ja uskallukseen vaikuttavat myös ympärillä olevat ihmiset. 

On suuri onni saada tehdä työtä ja viettää vapaa-aikaa sellaisten ihmisen kanssa, joiden juomalasi on aina vähintäänkin puolitäysi, ellei jopa yltäkylläinen. Sellaisten ihmisen kanssa, jotka keskittyvät arvostelun ja kritisoinnin sijasta kannustamiseen ja avoimuuteen. Sellaisessa seurassa oma sisäinen kriitikko alkaa hiljetä ja tilalle nousee ajatus siitä, miksipä en voisi onnistua.

Aina kannattaa ainakin yrittää. Sen oppi myös merenrantakaupungin lapsi, joka ei olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä hän olisi juuri tässä.

Nähdään Oulussa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa, 17. huhtikuuta.

Minna Akimo,

Toimittaja

Kaleva