Uskalla olla oma itsesi – ja usko omiin kykyihisi

Syyskuussa minulla on ilo ja kunnia osallistua panelistina VoimaNaisten tapahtumaan Pietarsaaressa. Teema tuntuu tärkeältä – ei ainoastaan siksi, että olen itse nainen ja ollut pitkään työelämässä, vaan myös siksi, että ympärillämme oleva työelämä muuttuu nopeasti. Se herättää kysymyksiä, joista meidän on uskallettava puhua: Millainen naisten asema työelämässä on tänä päivänä? Olemmeko onnistuneet paremmin luomaan työpaikkoja, joissa kaikilla on mahdollisuus menestyä? Ja ennen kaikkea – olemmeko oppineet paremmin antamaan ihmisten olla omia itsejään?

Voin todeta, että paljon on muuttunut niiden vuosikymmenten aikana, jotka olen itse ollut työelämässä. Naisilla on nykyään enemmän mahdollisuuksia, enemmän näkyviä esikuvia ja luontevampi paikka monilla eri areenoilla. Näemme naisia yritysjohtajina, yrittäjinä, esihenkilöinä ja asiantuntijoina aloilla, joilla heitä aiemmin oli vain vähän.

Samalla on kuitenkin edelleen rakenteita, odotuksia ja näkymättömiä vaatimuksia, jotka vaikuttavat naisiin. Ja joskus ehkä juuri me itse olemme omia ankarimpia kriitikoitamme.

Uskon, että yksi tärkeimmistä asioista, joita voimme antaa toisillemme, on rohkaisu uskoa omiin kykyihimme. Uskallus sanoa: Minä osaan tämän. Tai sanoa jollekin toiselle: Minä uskon sinuun, sinä pystyt siihen. Ei siksi, että osaisimme aina kaiken, vaan siksi, että voimme oppia, kysyä, kokeilla ja kehittyä. Meidän ei tarvitse odottaa, että tunnemme olevamme sataprosenttisen valmiita ennen kuin otamme seuraavan askeleen.

Olen itse saanut kokea, kuinka tärkeää voi olla uskaltaa heittäytyä tuntemattomaan. Päätin irtisanoutua vakituisesta työstä, jossa viihdyin ja jossa minulla oli mahtavia työkavereita. Jossain vaiheessa minussa kuitenkin kasvoi tunne siitä, että halusin vielä haastaa itseäni ja päästä hyödyntämään kokemustani uudella tavalla.

Turvallisesta ja tutusta luopuminen oli luonnollisesti sekä jännittävää että pelottavaa. Mitään takeita ei ollut. Joskus uskon kuitenkin, että meidän täytyy uskaltaa ottaa askel, vaikka meillä ei vielä olisi kaikkia vastauksia valmiina. Minulle siitä alkoi PPLE The People Company ja uusi vaihe työelämässäni.

Kyse ei ole siitä, että kaikkien pitäisi irtisanoutua ja ryhtyä yrittäjiksi. Kyse on siitä, että uskaltaa kuunnella itseään. Uskaltaa kokeilla. Uskaltaa epäonnistua. Ja uskaltaa uskoa siihen, että itsellä on jotain annettavaa. Ettei sulje itseään pois jo siinä vaiheessa, kun lukee työpaikkailmoitusta.

Toinen mielestäni yhä tärkeämmäksi muuttuva kysymys on se, miten suhtaudumme jatkuvasti monimuotoisempaan työelämään. Työpaikkamme koostuvat nykyään ihmisistä, joilla on erilaisia kansallisuuksia, kieliä, kulttuureja, ikiä, kokemuksia ja tapoja ajatella. Se on valtava mahdollisuus – mutta se edellyttää myös meiltä itseltämme kehittymistä.

Pohdin joskus, olemmeko itse asiassa suvaitsevaisempia ja osallistavampia vapaa-ajallamme ja yhteiskunnassa yleisesti kuin omassa työyhteisössämme.

Osallistavien työpaikkojen luomisessa ei siis ole kyse vain hienoista kirjauksista strategiassa. Kyse on arjesta. Siitä, miten puhumme toisillemme. Kuka saa äänensä kuuluviin. Olemmeko uteliaita toistemme kokemuksista. Uskallammeko kysyä silloin, kun emme ymmärrä – sen sijaan, että tekisimme omia johtopäätöksiämme. Ja ehkä kyse on myös siitä, että saa olla oma itsensä.

Uskon, että suoriudumme parhaiten silloin, kun meidän ei jatkuvasti tarvitse esittää jotakin roolia tai yrittää sopia tiettyyn kuvaan siitä, millainen ”oikean” johtajan, kollegan, naisen tai miehen pitäisi olla. Tarvitsemme erilaisia persoonallisuuksia ja erilaisia näkökulmia. Juuri erilaisuus tekee työyhteisöstä vahvan.

Lopuksi haluan nostaa esiin asian, joka saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jossa uskon meidän naisten voivan kehittyä: meidän tulisi olla armollisempia itseämme kohtaan.

Asetamme usein itsellemme korkeita vaatimuksia. Kodin pitäisi olla siisti. Meidän pitäisi näyttää hyvältä. Meidän pitäisi olla läsnä olevia vanhempia, kumppaneita, ystäviä ja kollegoita. Töissä meidän pitäisi suoriutua hyvin, kehittyä ja mieluiten tehdä kaikki täydellisesti.

Mutta täytyykö kaiken todella olla sataprosenttista kaikilla elämän osa-alueilla koko ajan?

Ehkä good enough on joskus juuri riittävän hyvä.

Aikuiset lapset tuskin muistavat, oliko koti pölytön. He muistavat piknikin keittiön pöydän alla, naurun, keskustelut ja yhdessä vietetyn ajan. Ja ehkä sama pätee työelämään. Ihmiset eivät aina muista täydellistä suoritusta – he saattavat muistaa aivan muita asioita.

Siksi viestini naisille – ja oikeastaan meille kaikille – on yksinkertainen: Usko hieman enemmän itseesi. Uskalla ottaa tilaa, mutta anna myös muiden ottaa tilaa. Uskalla kokeilla jotain uutta. Ja ennen kaikkea – uskalla olla oma itsesi.

Sillä emme tarvitse lisää täydellisiä ihmisiä. Tarvitsemme enemmän ihmisiä, jotka uskaltavat olla omia itsejään.

Tina Nylund, PPLE The People Company