Moni nainen voisi olla yrittäjä, mutta miettii vielä hetken
Naisyrittäjien määrä on viime vuosina pysynyt melko tasaisena: noin joka kolmas yrittäjä Suomessa on nainen. Yrittäjyys ei siis ole naisille vieras tai pelottava ajatus – kyllä naiset yrittävät. Mutta jokin estää heitä ottamasta ensimmäistä askelta ja aloitus lykkääntyy.
Missä naisyrittäjät ovat ja missä he eivät ole?
Suomessa naisyrittäjyys painottuu pienimuotoisempaan yrittäjyyteen palvelualoille, asiantuntijatyöhön, hyvinvointiin ja arjen palveluihin. Aloille, joilla syntyy arvoa, mutta harvemmin otsikoita. Kasvuyritysten ja viennin puolella naisia on edelleen vähemmän, samoin työnantajayrittäjinä. Ei siksi, että naiset eivät osaisi tai uskaltaisi. Yrittäjyyden pelisäännöt suosivat edelleen nopeaa ja pääomavaltaista kasvua sekä suuria riskejä. Sellaista, joka ei sovi kaikkien elämäntilanteeseen.
Mitä pitäisi muuttua, jotta useampi nainen lähtisi yrittäjäksi?
Suomalaiset suhtautuvat yrittäjyyteen aikaisempaa myönteisemmin, mutta monet nuoret ja naiset eivät halua sitoutua kokoaikaiseen yrittäjästatukseen. Yrittäjyys nähdään kiinnostavana ja arvostettuna, muttei turvallisena. Yrittäjämäinen työskentely on lisääntynyt, ja monet kokeilevat hetkellistä tai sivutoimista yrittäjyyttä. Kun aivan kaikkea ei tarvitse laittaa likoon, kynnys madaltuu. Nykyään moni toimii yrittäjänä omalla tahdillaan ja kokeilee, uskaltaisiko lopullisen loikan tehdä. Sellainen yrittäjyys kiinnostaa, joka ei vaadi heti työntekijää, lainaa ja valvottuja öitä.
Tarinoita startup‑miljonääreistä kyllä löytyy. Sen sijaan vähemmälle huomiolle jäävät ne naiset, jotka pyörittävät kannattavaa pienyritystä, yhdistävät yrittäjyyden arkeen ja kasvavat maltillisesti mutta fiksusti. Kun yrittäjyys kuvataan laajemmin ja näyttää siltä, että tuo voisin olla minäkin, useampi nainen tunnistaa itsensä siitä ja yrittäjyys muuttuu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.
Turvaa ja rohkeutta työelämän polulle
Yrittäjän sosiaaliturva, perhevapaat ja sairastumistilanteet eivät ole sivuhuomioita, vaan keskeisiä tekijöitä, kun päätetään, uskallanko hypätä yrittäjäksi. Hallituksen kehysriihessä esittelemä yrittäjien eläkeuudistus tekee yrittäjän turvasta selkeämmän ja ennakoitavan. Jos yrittäjä valitsee vuodesta 2028 alkaen eläkemaksunsa perusteeksi ansiotulot, maksut ovat linjassa tulojen kanssa. Se helpottaa talouden hallintaa.
Naisia ei tarvitse herätellä yrittäjyyteen, kiinnostusta ja osaamista on jo. Tarvitaan hieman enemmän rohkeutta, riskinottoa ja sekä paljon näkyvyyttä naisyrittäjille. Kun nämä loksahtavat paikoilleen, ei tarvitse ihmetellä, miksi useampi nainen ryhtyy yrittäjäksi.
Haluan tuoda esille yhden rohkean naisyrittäjän. Pyysin Mikro- ja yksinyrittäjien toiminnanjohtajaa Liisa Hanénia kertomaan matkastaan yrittäjäksi.
Liisa Hanén: ”Elämäni hurjat hypyt ja miksi tekisin sen uudelleen”
Jos katson uraani ja työelämääni taaksepäin, siinä ei ole ollut yhtä selkeää polkua, vaan sarja tietoisia hyppyjä tuntemattomaan. En ole rakentanut uraa varmuuden varaan, vaan uteliaisuuden. Useammin olen sanonut “kokeillaan” kuin “odotetaan”.
Ensimmäinen iso hyppy oli muutto Englantiin opiskelemaan mediaa ja elokuvaa ja päätös jäädä sinne töihin. Päädyin BBC:lle Lontooseen useaksi vuodeksi. Se oli monella tavalla unelmatyö kansainvälisessä ympäristössä, korkean tekemisen tasolla ja jatkuvaa oppimista. Samalla opin, että uskaltamalla lähteä, voi päätyä paikkoihin, joista ei olisi voinut haaveilla.
Toinen hyppy oli paluu Suomeen. Jätin taakseni englantilaisen arjen ja rakensin urani uudelleen media-alalla Suomessa. Se vahvisti ajatusta siitä, että suuntaa voi muuttaa, maata voi vaihtaa, ja ihan vaan koska haluaa.
Kolmas hyppy oli siihen asti rohkein. Siirryin yrittäjäksi. Rakensin työni media-alan, tekijänoikeuksien ja viestinnän konsulttina. Se vaihe opetti nopeasti, ettei kukaan ei tule määrittelemään puolestasi, mihin pystyt ja oma potentiaali kasvaa vain, jos sitä käyttää. Samalla joutui ottamaan vastuuta omasta taloudestaan uudella tavalla.
Neljäs hyppy oli taas isompi. Vaihdoin alaa kokonaan siirtymällä liikunta-alalle. Muutin Espanjaan ja ryhdyin työnantajaksi. Yhtäkkiä en rakentanut vain omaa työtäni, vaan pyöritin isompaa yritystä vieraassa maassa. Se oli niin vaativaa, etten muista edes siitä ajasta kaikkea. Hyppy oli myös äärimmäisen opettavainen. Epävarmuuden kanssa elämiseen tottui.
Viides hyppy ei ollut täysin oma valinta, vaan seurausta koronasta. Palasin Suomeen ja pysähdyin pohtimaan, mitä haluan tehdä. Missä haluan käyttää omaa potentiaaliani?
Kuudennella hypyllä syntyi Mikro- ja yksinyrittäjät ry. Näin selkeän tarpeen uudelle järjestölle ja päätin lähteä sitä rakentamaan. Tässä työssä pystyn hyödyntämään kaikkea aiempaa – viestintää, yrittäjyyttä, yhteiskunnallista ymmärrystä – ja tekemään työtä, jolla on merkitystä.
Missä kohtaa on pelottanut eniten?
Joka kerta ennen hyppyä. Mutta olen oppinut kysymään itseltäni yhden kysymyksen. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Työttömyys? Lisää lainaa? Muiden kritiikki? Kun pelot kirjoittaa auki, huomaa jotain olennaista. Mikään niistä ei ole lopullista. Kaikesta voi selvitä ja kaikesta voi oppia. Ja usein pahimmat pelot ovat lopulta paljon pienempiä kuin ne mahdollisuudet, joita jää käyttämättä, jos ei uskalla.
Matkan varrella minua on auttanut aidot verkostot, kova työ ja kyky sietää keskeneräisyyttä. Verkostot eivät ole käyntikorttien vaihtoa, vaan ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa ajatuksia, kysyä neuvoa ja joskus myös epäonnistua ääneen. Kova työ vie eteenpäin silloinkin, kun kaikki ei ole valmista ja epätoivo meinaa iskeä. Keskeneräisyys pitää hyväksyä. Uudessa et ole heti hyvä, etkä tiedä kaikkea, mitä on pakko sietää. Varmuus syntyy vain tekemällä.
Sinusta on mihin vain. Sinulla on valtava määrä osaamista, jota et ehkä edes tunnista. Älä pienennä itseäsi etukäteen. Älä odota lupaa. Älä rakenna itsellesi rajoja, joita kukaan muu ei ole asettanut. Ura ei ole suora viiva, eikä sen tarvitse olla. Se saa olla sarja hyppyjä, suunnanmuutoksia ja virheitä. Tärkeintä on, että käytät omaa potentiaaliasi.
Minna Hakkarainen,
Osastonjohtaja, Ilmarinen
Liisa Hanén,
Toiminnanjohtaja, Myry